Olen aina pitänyt urheilusta ja kokeillut uteliaasti eri lajeja. Muutama kokemus on jäänyt hyvin mieleen. Jääkiekkoharrastus loppui nopeasti, kun huomasin, että olin aina kaukalon väärässä päässä heikon luistelutaidon takia. Jalkapallossa pysyin kyllä vauhdissa mukana, mutta pullonkaulaksi muodostui heikko potkutekniikka. Sitten päädyin ystäväni houkuttelemana Pikadonin judoseuran alkeiskurssille.  Silloin en vielä ymmärtänyt lajin filosofista puolta, mutta hieman rasavilliinkin poikaan judon arvot vaikuttivat ja juurtuivat ajansaatossa, ”hengellinen kehittyminen, fyysinen kunto, itsensä puolustaminen sekä toisten kunnioittaminen”. Judosta tulikin minulle ensimmäinen ura kilpaurheilijana. Seuraavat 15 vuotta opiskelu ja työnteko tapahtuivat kilpaurheilun ehdoilla ja vasta loukattuani itseni riittävän pahasti, päädyin miettimään mitä minusta tulee isona.

Silloinen esimies patisti minua opiskelemaan ja pian löysinkin itseni useamman yhteensattuman kautta Nokian verkkopuolella, radioverkkosuunnitteluharjoittelijana Bangkokista, tekemässä tietoliikenneinsinöörin lopputyötä. Puolen vuoden harjoittelusta tuli 3 vuoden mittainen matka, josta puolet ajasta olin Thaimaassa ja toisen puoliskon Filippiineillä Manilassa. Sain siellä lempinimenkin ”harjoittelija”, joka kauniisti kuvastaa jatkuvaa oppimista. Niin sen itse tulkitsin. Nokia urani jatkui 19 vuotta useammassa eri roolissa. Esim. johtajana, esi­miehenä, koulutuspäällikkönä, etätyöhallintapäällikkönä, radioverkkosuunnit­telijana ja konsulttina.  Tehtävääni kuului palvelupuolen verkkosuunnittelu asiantuntijaorgani­saatioissa, sekä mobiiliverkkojen suunnittelu ja rakentaminen. Toimin myös sisäisessä, että ulkoisessa asiakasrajapinnassa, tiiviissä yhteis­työssä sisäisten sidosryhmien kanssa. Nokialla pääsin soveltamaan judon pääperiaatteita ja hyödyntämään Leanin työkaluja muutosjohtamisessa innovatiivisena ongelmanratkaisijana. Positiivisen laiskana pääsin myös soveltamaanjudon perustajan Jigorō Kanōn mottoa: “Maximum Efficiency with Minimum Effort”

Nokian jälkeen etsin uutta uraa, jossa kokemusta ja jo opittua voisi hyödyntää ja jossa arvomme olisivat samankaltaiset. Onnekseni löysin ilmoituksen tuotantoyrityksen Lean-asiantuntijakoulutuksesta. Luettuani koulutusohjelman tiesin heti löytäneeni kolmannen uran. Koulutuksen aikana työskentelin Lean-projektipäällikkönä ja myöhemmin Lean-konsulttina.  Se oli opettavainen matka Leanin ytimeen. Varsinkin vahvasti pinttynyt resurssiajattelumallin hylkääminen ja ymmärrys, että virtaustehokkuuden parantaminen parantaisi myös resurssitehokkuutta.

Lean-matkani alkoi arvoilla ”hengellinen kehittyminen,  fyysinen kunto, itsensä puolustaminen ja toisten kunnioittaminen”  Lean-kehitys jatkui Nokialla ”maksimaalisen tehokkuuden saavuttaminen minimaalisella ponnistuksella” –hengessä. Lean-koulutuksen, työn jatkuvan oppimisen kautta, ymmärrys syveni nykyiseen kehitysvaiheeseen. Arvot kiteytettynä: ”Toisten ihmisten kunnioittaminen, jatkuva oppiminen, päätökset perustuvat faktoihin, kaikkien ihmisten aivokapasiteetin hyödyntäminen sekä oppia kuuntelemaan’’.

Seuraava kehityspolkuni on Lean5 Europella ja mottona on:

”Emme juokse nopeammin, vaan opimme kävelemään lyhyemmän matkan”

Markku Jaatinen

Lean-valmentaja

Markku Jaatinen on aloittanut 07.12.2018 Lean5 Europe Oy:n palveluksessa.

Markku asuu Pohjois-Espoossa, lähellä Nuuksion luontoa avopuolisonsa kanssa. Markku on kasvanut Savossa ja hänen verenperintönsä tulee Karjalasta. Harrastuksina Markulla on kalastus, golf, sulkapallo, sähly, hiihto ja tao-jooga.