Vuoden Lean-teko 2014

Virtaavaa diabeteksen hallintaa!

Suomalainen, diabeteksen hallinnan pioneeriyritys Mendor Oy aloitti Lean –matkansa hyvin haastavassa taloudellisessa tilanteessa. Lomautusten sijaan yrityksen johto päätti kuitenkin aloittaa henkilöstönsä osaamisen kehittämisen Lean -periaatteiden mukaisesti. Yrityksen logosta mukailtu ’The New Lean Movement’ sai näin alkunsa.

”Olemme oppineet näkemään virtauksen merkityksen omassa ympäristössämme. Muutoksen lähtökohtana oli luoda yhden kappaleen virtaus koko tuotannon läpi. Tämän ja oppimansa pohjalta työntekijämme lyhensivät kokoonpanomme läpimenoaikaa noin viikosta neljään minuuttiin.

Laadullisesti muutos oli merkittävä. Päivien tuotannon sijaan mahdolliset laatuhaasteet rajoittuvat nyt muutamaan kymmeneen tuotteeseen ja tuotantoa voidaan jatkaa selvitystyön jälkeen lähes välittömästi.”

Samanaikaisesti vähensimme tuotantoon sidottua pääomaa lähes 97%, pienensimme vaadittua lattiapinta-alaa yli 50% ja samalla nostimme tuotteiden valmiusastetta. Samalla henkilöstöllä saamme nyt aikaan yli 40% enemmän kuin aiemmin.

– Kristian Ranta, Toimitusjohtaja ja perustajajäsen