LEAN5 Europe Oy

Nokian historiaa Salossa saa kiittää Lean5 Europen syntytarinan suhteenkin, sillä yrityksen perustajajäsenet Jari Kaarima, Matti Torkkeli ja Teemu Elomaa työskentelivät pitkään elektroniikkateollisuuden parissa. Siellä Lean -toimintaa harjoiteltiin ja sovellettiin käytäntöön jo 90 -luvun puolivälistä alkaen. Ajat kännykkäbisneksessä muuttuivat nopeasti 2000- luvun lopulla ja unelma siitä, että Leanin sanomaa pitäisi saada levitetyksi muillekin toimialoille ja kaikkien tietoisuuteen, alkoi vahvasti kyteä. Jari hyppäsi yrittäjyyteen vuonna 2009 ja vuonna 2010 yritys sai nimekseen Lean5 Europe Oy Ltd. Myöhemmin yhtiökumppaneiksi liittyivät myös Matti ja Teemu.

Yritys valmentaa yrityksiä ja organisaatioita toimintamallien jatkuvassa kehittämisessä, auttaa prosessien suoristamisessa ja turhan tekemisen vähentämisessä. Työhyvinvointi saa myös uutta nostetta Lean-valmennuksien kautta. Lean ei ole vain tuotannollisen ympäristön kehitysmalli, vaan siitä voivat hyötyä kaikki toimialat ja prosessit.

Yrittäjät puhuvat Lean5 -matkasta, jonka päämääränä on jatkuvan kehittämisen kulttuuri. Yhdessä asiakasorganisaation kanssa kehitetään toimintamallit ja viedään ne käytäntöön.

– Muutos tapahtuu ennen kaikkea ihmisten ajatusmalleissa. Työntekijät itse ovat parhaita asiantuntijoita kehittämään toimintaa ja kun ajatusmalli muuttuu, työntekijät pystyvät itse viemään kehittämisprosesseja eteenpäin. Jokaisella on vastuu oman työnsä kehittämisestä, Jari sanoo.

Salosta käsin toimivassa Lean5:ssä työskentelee nyt kahdeksan henkilöä ja Tampereen toimipisteessä yksi. Yritys kasvaa ja voi hyvin. Yrittäjillä on vahva usko tekemiseensä ja intohimoinen asenne. – Se, että olemme pystyneet aidosti auttamaan asiakkaitamme, on mahdollistanut kasvun, kertoo Teemu.

– Me haluamme olla Euroopan paras ja käytännönläheisin Lean -valmennustalo ja auttaa yrityksiä ja organisaatioita omalla matkallaan. Eikä vain itse organisaatioita, vaan myös niissä toimivia ihmisiä. Lean on hyvin pitkälti työhyvinvoinnin parantamista. Ei tarvitse pidentää työpäivää, kun mietimme mitä sillä ajalla teemme, Matti toteaa.

Tiimi

Jari Kaarima

Jari Kaarima

Lean-valmentaja, Hallituksen pj.

045-325 7705
jari.kaarima@lean5.fi

Teemu Elomaa

Teemu Elomaa

Lean-valmentaja, Henkilöstö

040-701 2695
teemu.elomaa@lean5.fi

Matti Torkkeli

Matti Torkkeli

Lean-valmentaja

040-747 8304
matti.torkkeli@lean5.fi

Katja Vitikainen

Katja Vitikainen

Projektikoordinaattori, myynti ja markkinointi

044-2420559
katja.vitikainen@lean5.fi

Riikka Kaarima

Riikka Kaarima

Toimistopäällikkö

045-325 7789
riikka.kaarima@lean5.fi

Jyrki Kuusisto

Jyrki Kuusisto

Lean-valmentaja

045-888 3011
jyrki.kuusisto@lean5.fi

Petri Takatalo

Petri Takatalo

Lean-valmentaja

040-662 6446
petri.takatalo@lean5.fi

Teemu Paukkula

Teemu Paukkula

Lean-valmentaja

050-0709586
teemu.paukkula@lean5.fi

Caius Haustrup

Caius Haustrup

Lean-valmentaja

040-5322502
caius.haustrup@lean5.fi

Roni Jokitie

Roni Jokitie

Lean-valmentaja, Tampereen toimisto

044-241-0552
roni.jokitie@lean5.fi