Lean on hauskaa ja sitä voi toteuttaa missä tahansa. Sitä voi nähdä joka puolella ja siitä voi oppia ja sitä voi soveltaa jokapäiväiseen elämään ja työpaikalle. Usein kuitenkin Leania katsellaan vain etsimällä hukkaa ja asioita, jotka eivät toimi tai asioita joita pitäisi korjata siten, että arvo virtaa kussakin prosessissa kuin vesi hanasta. On virkistävää etsiä välillä asioita, jotka toimivat ja ottaa niistä ns. liikuteltavia taitoja, joita voi soveltaa omaan elämään.

Matkustaessa tuntee läheltä, kuinka ihmiset muuttuvat välillä tunteettomiksi numeroiksi, turvallisuusriskiksi ja
kuljetusliikkeiden taakaksi. Jokainen ihminen on kuitenkin yksilö, jolla on keskimääräisesti tunteita ja erilaisia vireystiloja. Ajan takaa sitä, että miksi tuhannen miljardin euron business ei pysty ajattelemaan ihmistä asiakkaana, jolle pitäisi tuottaa arvoa. Sen sijaan koko alaa valtaa ajatus resurssitehokkuudesta ja kustannuksista per matkustaja. Palaan näihin epäkohtiin tarkemmin jossakin tulevassa blogissani.

Kävin perheeni kanssa lyhyellä talvilomalla Thaimaassa ja haluaisin jakaa muutaman esimerkin siitä kuinka Thaimaassa asiat oli tehty äärimmäisen Leanisti.

Matkustimme laivalla (n. 40 metrisellä) Krabi Aonangista Koh Lantaan. Laiva lähti myöhässä, matka oli pitkä
ja päivä oli tuskaisen kuuma ja sisätilojen ilmastointi oli riittämätön. Lisäksi laiva oli lastattu suuremmalla
henkilöluvulla kuin oli avoimia istuimia. Tämä ei ollut Leania, eihän?

Mutta ei pahaa ilman jotakin hyvääkin.

Matkustajien siirto omiin hotelleihin oli taas järjestetty erittäin Leanisti ja asiakasarvo edellä. Pitkin rannikkoa oli
muutamia hotellikeskittymiä, joihinka asiakkaat siirrettiin erillisillä perinteisillä pitkähäntäveneillä. Aluksemme
pysähtyi hyvän matkan päässä kunkin hotellikeskittymän edustalla päästämään matkustajia pois. Kun laiva näkyi
horisontissa, eri hotellien omat pitkähäntäveneet lähtivät rannoilta kohti alustamme ja ajoivat laivan kyljelle
ottamaan vastaan matkustajat sekä heidän matkalaukut. Kun asiakkaat olivat kyydissä, veneet lähtivät omiin
rantoihinsa. Äärimmäisen Leania oli se, ettei ollut rakennettu erillistä satamaa ja ns. ”laiva-hubia”, josta olisi pitänyt asiakkaiden ruuhkautua erillisiin kuljetusvälineisiin.

Toinen laiva esimerkki:

Kun siirryimme Koh Lantasta Phukettiin, oli tiedossamme, että meidän pitää vaihtaa laivaa Phi Phi saarella (kuuluisa the Beach -elokuvasta). Odotimme mielenkiinnolla, että miltä tuo ”tarunhohtoinen” saari näyttää lähempää.

Se miten matka sai alkunsa, oletimme vahvaa resurssitehokkuuteen perustuvaa toimintaa ilman sujuvaa
asiakasvirtausta. Odotimme, että taas odotetaan laituriin kiinnittymistä, loputtoman matkalaukkujen vuoren
purkamista ja jakamista matkustajien kesken, siirtymistä ahdasta putkea pitkin terminaaliin tai laiturille,
jossa tarkistetaan matkaliput ja asiakirjat ja raijataan laukkuja pitkiä matkoja seuraavaan laivaan. Yllätykseksemme näin ei kuitenkaan tapahtunut. Sen sijaan aluksemme kiinnitettiin toisen aluksen viereen
kylkikiinnityksellä. Väliin laitettiin ramppi, josta kaikki ne matkustajat, jotka oli merkitty visuaalisella tarralla,
joka piti olla kiinnitettynä päällivaatteeseen, ohjattiin viereiseen laivaan. Se ei minulle selvinnyt, että miten
he tiesivät, että miten siirtää juuri oikeat matkalaukut tuohon laivaan ja se huolestutti minua. Miehistö kuitenkin sanoi minulle, että ”it’s ok” ja ohjasivat minut rampille. Oletan että niiden matkustajien matkatavarat oli jo lähtiessä pakattu erillisille alueille sen mukaan millainen tarra kunkin rinnassa oli.

Näitä esimerkkejä voisi soveltaa vaikka yritysten välisiin kuljetuksiin, sisäisten ja ulkoisten varastojen
hallintaan sekä tavaran liikkumiseen tuotantoympäristössä. Missä sinä voisit hyötyä tällaisesta
ajattelutavasta?

Vaikka useat asiat eivät suju vanhoissa ja kehittyvissä kulttuureissa, on kuitenkin selvää, että vähäiset
resurssit lisäävät kekseliäisyyttä. Toisin kääntäen, raha tukahduttaa luovuuden, joka on havaittavissa
kehittyneiden maiden matkailualalla, jossa pyörii tuhannen miljardin liiketalous.

Lean on yksinkertaista ja hauskaa ja sitä voi soveltaa kaikkialla. Miksi et ottaisi sitä käyttöösi omassa
elämässäsi ja työympäristössäsi?

Matkusta kevyesti ja kokosydämisesti.

Lean5-valmentaja, Teemu Paukkula